Viime perjantaina tuli puoliväli hoidoissa täyteen ja kävimme ortopedillä näyttämässä miltä tassu vaikuttaa.

Jännitys oli aivan sairaan suuri ja kynsiä pureskellen odottelin tuomiota. Satuin istumaan semmoisessa paikassa, että näin huoneeseen, jossa röntgenkuvat katsellaan ja huomasin meidän ortopedin pyytäneen konsultaatioavuksi toisen ortopedin. Siinä vaiheessa alkoi sydän tykyttämään kovempaa vauhtia, sillä ensimmäisenä tuli mieleen, että tassussa on jotain pahastikin vikana.

Vihdoin ortopedi kutsui minut kuvia katselemaan ja selosti, että nyt on luussa nähdävissä avulsiomurtumaa, eli jonkin sortin repeämä nivelside-luu-kohtaan on tullu. Ranne tuntui kuitenkin paljon stabiilimmalta, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Vielä kolmisen viikkoa lastahoitoa ja sitten katsoataan tilanne uudellee, josko jo saisi lastan kokonaan pois vai kevennetäänkö pakettia vain.

Oli taas sellainen tunne, että olisi paino tippunut harteilta, kun kuuli suhteellisen positiivisia uutisia parantumisesta. Kuitenkaan ortopedi ei voinut luvata, ettei tassua jouduta leikkaamaan jossain vaiheessa. Vuoden verran kuulemma paranemisprosessi täysiin voimiin kestää. Aika yllättävän kauan, mutta pääasia, että piakkoin pääsemme lastasta eroon!

Kolme viikkoa on mennyt yllättävän nopeaa ohi. Aluksi ihan hirvitti, miten paketin kanssa pystymme elämään, mutta Vicke on Vicke, meno on aina vakio. Eli, paketti ei haittaa laisinkaan, samalla lailla on helppo juoksennella ympäri asuntoa kissan perässä ja välillä jahdata häntääkin.

 

Muutakin muutosta on tullut meidän normaalielämään. Meille tuli uusi kissa! Perusterve 8-vuotias balineesi, leikattu uros nimeltä Erkki. Erkin entinen omistaja oli maaliskuusta lähtien etsinyt uutta kotia Erkille ja toiselle perheen kissalle ulkomaille muuton takia. Kotia ei ollut Erkille löytynyt, joten eutanasia oli viimeinen vaihtoehto. Toinen perheen kissa oli vanhempi ja sairas, joten uutta kotia sille ei ollut tarkoituskaan hakea. Työkaveri soitteli minulle, olisinko halukas ottamaan uuden kissan ja yleensä en ole mitenkään semmoinen pelastakaa-kaikki-maailman-eläimet-tyyppinen, eikä mielestäni eutanasiakaan ole maailman kauhein asia, jos ei ole muita vaihtoehtoja. Rotuna balineesi oli tuttu ja kissaroduista yksi suosikkirotu. Palasin takaisin töihin ja otin Erkin mukaan kotiin ajatuksella, että kokeillaan viikko-pari ja jos siitä ei tule mitään, niin sitten eutanasia, tai jos joku muu pystyisi ottamaan Erkin loppuelämän kotiin. Kuulin, että Erkin entinen omistaja oli ollut aivan hirveän kiitollinen ja onnellinen, että halusimme yrittää Erkin pelastamista.

Ensitapaaminen meni ihan hyvin. Aluksi taas suunnittelin kovaa, että teen kaiken kirjojen oppien mukaan ja totutan eläimet toisiinsa ensin pitämällä ne eri huoneissa ja annan tottua ensin toistensa hajuihin ja sitten vasta face-to-face treffit. Olin jo ennen Erkin hakua laittanut Feliway-haihduttimen pistorasiaan (olin ostanut sen, koska meillä alkoi julkisivuremontti, ja Nio stressaa kovia paukahduksia ja ääniä), mutta tietenkään se ei heti lähde vaikuttamaan. Aluksi seurailin kaikkien kolmen reaktiota, niin, että Erkki oli kopassaan ja sitten varovaisesti avasin kopan oven. Pidin koko ajan Vicken käskyn alla ja estelin ettei Nio pääse liian lähelle heti.

Niolla oli heti ihan sairaan suuri kiinnostus Erkkiä kohtaan ja Nio juttelikin/"purisi" Erkille koko ajan. Nio yritti tassullaan koskea Erkkiä ja Erkkikään ei reagoinut mitenkään aggressiivisesti Nioa kohtaan. Lopulta pidin Vickeä poissa jaloista sohvalla ja annoin Erkin tulla kopastaan ulos. Nio oli ihan täpinöissään ja seuraili turvalisen matkan päässä Erkkiä ja Erkki tutkaili uutta asuntoa rohkeasti.

Erkkiä pelotti Vicke aika paljon, mutta Nion kanssa olivat kuin paita ja peppu melkein heti. Aluksi Nio ja Erkki hengailivat pääosin vessassa, joka oli melkein ainoa paikka, joka oli Vicke-vapaa-alue.

Pikkuhiljaa Erkki rentoutui ja alkoi liikuskelemaan vielä rennommin asunnossa ja nyt, kun Erkki on ollut meillä kaksi viikkoa Vickekään ei ole niin peottava kuin aiemmin. Vielä mitään parhaita kavereita Vicke ja Erkki eivät ole, mutta nyt Erkki uskaltaa kulkea ihan Vicken vierestä ja uskaltaa antaa Vicken haistella itseään.

Erkin entinen omistaja kävi työpaikalla kääntymässä tuomassa meille kaikille muffinseja ja kerroin, että Erkki tuli nyt minulle. Entinen omistaja oli hirveän onnellinen, että otin Erkin itselleni ja sanoi, että Erkki on todella fiksu kissa ja varmasti tulee toimeen vielä Vickenkin kanssa. Hän kysyi sitten, että haluaisinko ottaa Erkin oman pedin meille. Tuossa ylemmässä kuvassa on Erkin oma peti ja Erkki tunnistikin pedin omakseen, sillä meni sinne melkein heti nukkumaan.

 

Pari päivää kun Erkki oli ollut meillä, olin ihan varma, etten anna Erkin jäädä minulle. Erkki oli ärhäkkä Vickelle ja myös välillä minullekin. Toki onhan se ymmärrettävää, että toinen on ärhäkkä, kun ainoat kerran kun koskin Erkkiä, tein jotain sen mielestä tyhmää, kuten huuhtelin rähmiviä silmiä. En kuitenkaan halunnut pakkottaa Erkkiä jäämään syliin, koska sillä ei olisi saavutettu mitään hyvää.

Viikonlopun jälkeen Erkiltä otettiin verinäytteet (ei löytynyt mitään häikkää) ja hammaskivi puhdistettiin. Ikenet olivat vetäytyneet aikalailla ja hampaiden juuret näkyivät poskihampaissa. Erkki sai muutamana päivänä kipulääkettä ja käyttäytyminen muuttui silänräpäyksessä. Ekana päivänä kipulääkkeen annon jälkeen Erkki "jutteli" minulle ensimmäisen kerran, Erkki otti itse minuun kontaktia ja tuli puskemaan ja kehräämään ensimmäistä kertaa. Sillä hetkellä taisin rakastua tuohon kissaan aivan kunnolla ja niin siinä kävi, Erkki on tullut jäädäkseen!

Luulin tietäväni kissoista jotain, mutta ilmeisesti minullakin on asioita opittavana. Minulla on ollut ennenkin kissoja, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun minulla on kaksi kissaa. Yllätyin ensimmäisen kerran kun Nio ja Erkki leikkivät oikein kunnolla ja päästelivät tappeluääniä. Tuli aivan mieletön halu pistää leikit poikki, mutta sitten järkeilin pässäni, että luultavasti kyse on vain leikistä ja koiratkin murisevat ja ärisevät leikkiessään. Oli kuitenkin pakko varmistaa asia työkaverilta, jolla on myös useampi kissa :)

Toinen asia mikä tuli ihan yllätyksenä, oli se, että ruokailu on ilmeisesti kissoillakin sosiaalinen tapahtuma. Aluksi pidin Erkin ruokakippoa toisessa paikassa, mutta viime viikonloppuna Erkki alkoi hyppimään Nion viereen ja meni syömään samasta kupista Nion kassa. Nyt kisut saavat syödä vierekkäin.

Nyt myös alan ymmärtämään miten on mahdollista olla kissojen omistajia, joilla on toinen pullukka kissa ja toinen laiha kissa. Erkki oli alkuunkin laiha ja Nio suurella ruokahalulla varustettu, mutta Erkki syö hitaammin ja vähemmän ja Nio taas kovaa vauhtia ja varmaankin niin paljon, kuin sille vain tarjoaa.

Nyt alkaa olemaan lihakset jumissa ja käsiä pakottaa kaiken tämän kirjoittelun jäljiltä (plus, töihinkin pitää lähteä piakkoin), joten lopetan tähän tällä kertaa.