Rankka viikko takana, tai oikeastaan keskiviikon jälkeen on ollut rankkaa. En mitenkään osannut arvata keskiviikon tapahtumia ja tuli ihan puskien takaa tämä katastrofi.

Tällä viikolla olen ollut töissä 7:00 alkavassa vuorossa ja keskiviikko alkoi kuten sitä edelliset päivät. Heräsin 5:00 (tai oikeastaan kömmin sängystä 5:10 torkuttamisen jälkeen). Nero aloitti sängynvierus serenadin, kuten joka aamu. Neron mielestä ääliömäisesti odotin, kunnes Nero oli hiljaa ja nousin sängystä, joka kerran, kun komentava maukuminen alkoi, palasin sänkyyn ja aloitimme saman uudelleen kunnes pääsen hakemaan Nerolle ruoan (sänkyyn palaaminen ei kyllä kovin hyvä idea ole, kun melkein silmät sulkeutuvat automaattisesti sänkyyn pääsemisen jälkeen).  Suljin makuuhuoneen oven ja ruokin lauman muut eläimet.

Laitoin kahvin tippumaan ja puuron mikroon ja aloitin aamurutiinit. Koirat menivät nukkumaan tapansa mukaan sohvalle, kun taas kissat tulivat keittiön pöydän alle ja kävivät melkein vuorotellen puskemassa jalkojani ja juttelemassa niitä näitä. Aamupalan syönnin ja naaman paikalleen laiton aikana pidin tapani mukaan televisiota auki ja katsoin FOXilta Sky News’iä ja taivastelin maailman ongelmia ja unelmoin Australian lämpöön pääsemisestä.

Kun naama oli saatu paikalleen, laitoin asunnon siihen kuntoon, että voisin eläimet sinne jättää päiväksi ja lähdin koirien kanssa aamulenkille. Jouduin kiirehtimään, sillä olin unohtunut ajatuksiini aamutoimien aikana vähän liian useasti ja toimitukset venähtivät. Hirveässä kiireessä laitoin koirille herkkujääpalat ja pistin vessan oven niin kiinni, etteivät koirat sinne mahdollisesti pääsisi ja kissat pääsevät vessaan normaalisti. Nero oli päättänyt levittää itsensä pyykinpesukoneen päälle (olen joskus joutunut jättämään kissat vessaan päiväksi, kun remonttimiehet ovat käyneet asunnossa ja vessaan oli jäänyt kissojen viltti pesukoneen päälle) ja toivottelin kisuille mukavaa päivää. Lähdin juosten bussipysäkille ja ehdin juuri ja juuri bussiin.

Sain naapurilta puhelun 7:14 (olin antanut naapurille puhelinnumeroni sinä päivänä, kun koirat olivat seikkailleet rappukäytävässä), että koirani ovat haukkuneet noin puoli tuntia melkein taukoamatta. Manasin mielessäni paljon painokelvotonta sanaa ja muutaman ääneenkin. Yritin kysyä, jos naapurini laittaisi minulle viestiä vaikka kahdeksan tienoilla, jos ne koirat edelleen haukkuvat asunnossa, mutta hän oli lähdössä vartin päästä töihin. Päätin sitten, että lähden kahdeksan tienoilla hakemaan koirat kotoa pois.

Ennen töistä lähtöä mietin, että ehkä en haekaan koiria pois kotoa. Melkein varmuudella olisin voinut sanoa, että koirat ovat hiljaa silloin kun pääsen niitä hakemaan ja luultavasti olisivat hiljaa loppupäivän. Päätin kuitenkin tehdä niin kuin naapurilleni olin sanonut – ja näin jälkikäteen ajatellen – hyvä, että lähdin!

Koko kotimatkan ajan yritin hengitellä ja rauhoittaa itseäni etten räjähdä koirille kotiin tullessa. Yritin miettiä, mikä ihme niitä vaivaa, kun ovat alkaneet enemmän haukkumaan kotona (naapuri sanoi, että edellisenä aamuna olivat haukkuneet, mutta eivät niin paljon että se olisi häirinnyt). Mietin, että luultavasti syy on siinä, että emme ole olleet koirapuistossa tällä viikolla kertaakaan ja yleensä käymme koirapuistossa pari – kolme kertaa viikossa.

Avasin oven kotiin ja koirat tuli samanlaisella innolla vastaan ja kyselin mitä hittoa ne oikein möykkäävät kotona ja tuupin Remusta pois alta. Mitään normaalista poikkeavaa en huomannut aluksi, mutta kuulin veden tippumista. Ensimmäisenä huomasin eteisen penkin olevan siirretty vessan oven edestä pois ja lattialla oli kasa kissanhiekkaa. Sydämeni hyppäsi kurkkuun ja kivi tipahti vatsaan, vai mitä näitä sanontoja on, kun kokee jotain shokeeraavaa?

Vessan lattialla makasi kyljellään Nero ja huomasin heti, että Nero oli kuollut. Harppasin paniikissa vessaan itkien ja huutaen Neron nimeä. Kummallisesti, vaikka koko hommaan ei varmaan kestänyt kauaa, huomasin monta eri asiaa samanaikaisesti, vaikka pääasiallisesti huomioni oli kiinnittynyt Neroon.

Laukkuni lensi vessan nurkkaan ja huomasin samanaikaisesti, että kissanhiekkalaatikko oli lentänyt vessanpöntön viereen ja kaikki hiekat olivat pitkin vessan lattiaa. Suihkun alla oleva pyykkiteline oli mytyssä lattialla hiekan kanssa ja pesukoneen päältä oli tavarat lentänyt myös lattialle.

Nero makasi lattialla silmät aukinaisena ja kankeana. Takajalat olivat verestävien haavojen peitossa ja alaselässä oli pieni määrä verta. Kieli oli suussa sininen. Vaikka olen monesti työni kauttakin nähnyt kuolleita eläimiä ja kaikki nämä merkit kertovat, että eläin on kuollut, mutta siltikin oli pakko kokeilla onko Nerolla syke. Kaiken tämän aikana itkin toivottomana ja toistin Neron nimeä uudestaan ja uudestaan.

Siinä vaiheessa iski toisenlainen paniikki. Jos yksi kissoistani makaa kuolleena, niin mitä sille toiselle kissalle on tapahtunut? Juoksin paniikissa ympäri taloa ja vihdoin ja viimein löysin Nion sohvan alta silmät suurina ja pelokkaan näköisenä. Revin Nion sohvan alta ja syleilin Nio’a onnellisena siitä, että Niolle ei ollut tapahtunut mitään. Päästin ahdistuneen Nion takaisin sohvan alle ja palasin vessaan ajatellen, että Nero pitää ottaa töihin mukaan ja laittaa se tuhkattavaksi.

Kyyneleiden täytteisien silmien läpi tarkastelin Neroa ja sen haavoja ja yritin miettiä mitä sille oli tapahtunut ja oliko kuolema ollut nopeaa vai oliko Nero joutunut kitumaan. Toivoin ensimmäisen puolesta koko sydämeni pohjasta. Minun oli pakko mennä katsomaan koirien hampaat, josko siellä olisi raskauttavia todisteita syyllisestä, mutta sydämessäni tiesin, että Remus oli vastuussa tästä asiasta.

Tunnekuohun keskellä soitin töihin ja yritin itkuisena selostaa mitä oli tapahtunut. Itse en kovin hyvin muista koko puhelua, mutta ilmeisesti sain selostettua, että Remus oli tappanut Neron ja kysyin voisiko Remus lopettaa tänään. Samalla kun kysyin tuon kysymyksen ääneen, mietin jo, että onko järkevää tehdä sellaista päätöstä sellaisessa tunnekuohussa. Sovimme, että vedän henkeä ja tulen sitten kun siihen pystyn ja katsomme sitten mitä teemme.

Minun oli pakko saada puhua jollekin ja sainkin yhteyden kaveriin, jonka kanssa juttelin hetken itkuisena. Kerroin mitä halusin Remuksen kanssa tehdä ja mietin kuitenkin siinä samalla (varmaankin ääneenkin) voisiko Remukselle vielä antaa mahdollisuus – vain jossain muualla kuin minulla. En pystyisi katsomaan Remusta ajattelematta, että Remus oli tappanut minulle rakkaan kissan.

Sain itseni koottua osittain ja pakkasin Neron kantoboksiin peiton alle ja otin koirat mukaan. Myöhästyin siitä bussista, johon olin suunnitellut meneväni ja jouduin odottelemaan hetkisen seuraavaa bussia. Tuijotin tyhjyyteen ja poltin aivan liian monta tupakkaa.

Bussipysäkillä mietin mitä kotona oli tapahtunut. Mitenkään en voi varmasti tietää mitä oli tapahtunut. Eläinteni luonteen tuntien ja sen mukaan mitä näkyi vessassa, voin arvella melkein varmasti tapahtumien kulun.

Töihin lähtiessä Nero oli vessassa hengailemassa. Koirat söivät herkkujansa ja minä lähdin. Herkut loppuivat ja Remukselle iski ahdistus minun lähtemisestä. Vicke luultavasti yritti saada Remusta leikkimään tai muuten vain oli mukana menoissa. Yhtäkkiä Remus päätti, että vessaan on päästävä ja änkeää itsensä vessaan, jossa Nero on. Nerolle iskee paniikki siitä, että Remus on niin lähellä yhtäkkiä ja ampaisee karkuun. Vicke ja Remus kuvittelevat sitä leikiksi ja Remukselle luultavasti nousi saalistusvietti. Remus nappaa Nerosta kiinni tajuamatta omaa voimaansa ja Nerolle käy huonosti. En kyllä hetkeäkään ole ajatellut, että Remus tarkoitti pahaa, Remus vaan ei ole aina tajunnut kontrolloida puruvoimaansa. Epäilen, että koirilla on luultavasti tullut hirveä hätä siitä mitä Nerolle tapahtui ja ovat sitä haukkuneet kotona.

Töihin päästessä se kontrolli mitä olin saanut itseeni koottua bussimatkan ajaksi, melkein mureni nähdessäni työkaverini. Olin miettinyt bussimatkan aikana hieman mitä halusin tehdä ja pääasiallisesti halusin tehdä oikein kaikkien osapuolien kanssa. Joten, pyysin työkavereiltani heidän ammattitaitoista mielipidettä minun tilanteeseeni.

Minä tiesin, että minulle olisi parhainta, että Remus ei tulisi enää minulle. En voisi enää luottaa koiraan enkä enää voisi katsoa Remusta ajattelematta mitä Remus oli tehnyt, vaikkakin uskoin sen olevan vahinko. En voisi enää jättää eläimiä keskenään pelkäämättä, että joku kerta tulisin kotiin ja löytäisin Nion tai Vicken haavoittuneena tai jopa kuolleena. En pystyisi elämään itseni kanssa jos vaarantaisin noiden kahden elämän sen takia, etten pysty/suostu/halua luopua Remuksesta.

Mietin Remuksen historiaa, niin monta perhettä ennen minua ja taas uusi koti. Uusi koti, jossa ei olisi sitä laumaa, johon Remus oli selvästi kiintynyt. Minusta se ei olisi Remukselle oikein, pakottaa se uuteen kotiin ja myös elää se pelko sydämessä, että mitä jos uudessa kodissa tapahtuisi jotain samanlaista, vaikka varotusten kanssa koiran laittaisin eteenpäin. Remuksesta oli kuoriutunut minun kanssa aivan hirveän hurmaava ja ihana koira, mutta silti en pystyisi laittamaan sitä uuteen kotiin. Päädyin siihen, että kaikille osapuolille parasta olisi Remuksen eutanasia, vaikkakin se kamalalta kuulostaa.

Olin tarjonnut tälle ”aggressiiviselle” koiralle uuden kodin, jatkoaikaa. Olin tehnyt Remuksen kanssa töitä ja olin saanut Remuksen niin hyvälle alulle ja olin kiintynyt siihen. Harmi, että sen täytyi loppua näin, mutta siltikään en kadu sitä että otin Remuksen.

Neron kohtalo on ollut kaikessa tässä suurin harmi ja olen niin pahoillani, että Neron elämä piti loppua niin lyhyeen. Töissä tutkin Neroa tarkemmin ja melkein jalat menivät alta, kun otin Neron kantokopasta röntgenpöydälle. Itkin muutaman minuutin lohduttomasti, vedin syvään henkeä, kokosin itseni ja otin Nerosta röntgenkuvia toivoen, että kuvissa löytyisi selkärangasta murtumakohta. Murtumaa emme eläinlääkärin kanssa löytäneet kuvista löytäneet, mutta selkäranka kuitenkin tuntui selvästi murtuneelta ja huokaisin helpotuksesta, Nero ei ole joutunut kitumaan elämänsä viime hetkillä. Kannoin Neron pakastimen luokse ja pakkasin Neron tuhkattavaksi lähettämistä varten.

Myöhemmin sinä päivänä täytin yhteistuhkauspaperit molemmille eläimille hiljaisten kyynelten valuen poskia pitkin. Kun olin saanut taas itseni koottua, menin yläkertaan taukotilaan. Istuin koirieni kanssa hetken aikaa taukotilan sohvalla, silittelin molempia ja mietin miten Vicken kanssa teen. Tajuaako Vicke mitä Remukselle tehdään, pitäisikö minun ottaa Vicke haistamaan Remusta, jotta se tajuaa mitä on tapahtunut?

Lopulta vain päätin ottaa Remuksen mukaan ja Vicke jäi kumman rauhallisena makaamaan sohvalle, ihan kuin se olisi tajunnut, että sinne minne Remus menee, Vicke ei voi seurata. Punnitsin Remuksen ja menimme eläinlääkärin kanssa alakertaan suorittamaan eutanasian. Halasin Remusta hyvästiksi ja yritin olla kuin kaikki olisi normaalia. Rapsuttelin Remusta ja juttelin sille yhtä iloisesti kuin aiemminkin ja kehuin Remusta, kun se ei reagoinut esirauhoitteeseen mitenkään.

Istuin lattialle ja kutsuin Remuksen viereeni makaamaan ja koko toimenpiteen ajan silittelin Remusta rauhoittavasti. Kun Remuksen elintoiminnot olivat pysähtyneet, otin kaulapannan siltä pois itkien ja nousin ylös. Muutama nenäliina myöhemmin työkavereitteni avulla pakkasin Remuksen myös tuhkattavaksi lähettämistä varten.

Olin jutellut pomoni kanssa aiemmin sinä päivänä, että luultavasti lähden kotiin eutanasian jälkeen, mutta kun toimenpide oli ohi, en halunnutkaan lähteä kotiin. Sovin työkavereideni kanssa, että jään hetkeksi vielä töihin, mutta loppujen lopuksi olin työvuoroni loppuun asti töissä.

Itse asiassa oli ihan hyvä, että jäin töihin, sillä olin sopinut aamuisen puhelun aikana ystäväni kanssa, että hän tulee käymään luonani töittensä jälkeen. Jos olisin lähtenyt toimenpiteen jälkeen kotiin, olisin joutunut olemaan yksin monta tuntia ja en usko, että olisin kestänyt sitä. Sitä paitsi, minua odotti kotona vielä aamun tragedian jäljet siivoamista. Töissä pystyin olla ajattelematta koko kauheutta jos halusin, sain jutella tapahtuneesta jos halusin tai sain vain olla, seurassa.

Viimein, kun lähdin kotiin, olin saanut koottua itseni melkein kokonaiseksi ja pystyin juttelemaan tapahtuneesta ilman lohdutonta itkemistä. Siivosin vessan suhteellisen rauhallisena ja lopulta kaverini tuli kylään. Hänen seura oli kyllä kullan arvoista sinä iltana!

Nukkumaan menon hetki tuli ja siinä vaiheessa iski taas suru päälle. Sallin itselleni hetken lohduttoman itkemisen ja sen jälkeen kokosin taas itseni ja työnsin kauheuden pois mielestäni ja päätin nukkua. Minulla oli ollut kauhea päivä, pää oli sairaan kipeä ja hirveä väsy oli, tarvitsin unta. Minun ei tarvinnut hirveästi itseäni yrittää nukuttaa, kun olin jo unessa.

Torstaiaamu oli taas ihan hirveä. Tämän kirjoituksen alussa kerroin Neron joka-aamuisesta serenadista ja suru iski rekan lailla päälle, kun heräämisen jälkeen serenadi ei alkanut, jouduin toivottomana itkemään muutaman minuutin ajan. Sen jälkeen aloitin aamuni pitämällä viisi minuuttia kylmäpussia silmien päällä ja aloitin aamutoimet.

Nyt varmaan mietitte, että miten nuo minun jäljelle jääneet eläimet voivat? Vickestä en oikein huomaa mitään erikoista muutosta vointiin. Vicke on ollut iloisemmalla tuulella ainakin, mutta se on sen takia, että Vicke on ollut vähän masentunut juoksujen jälkeen ja viime viikolla masis alkoi laantumaan. Nio taas on ehkä ollut hieman huomionkipeämpi kuin ennen. Kaiken kaikkiaan nämä kaksi ovat ottaneet lauman puolittumisen hyvin vastaan. Keskiviikkona, kun tulin Vicken kanssa töistä, Nio katsoi hieman ihmetyksissään missä Remus on, mutta sen jälkeen alkoi painimaan Vicken kanssa innoissaan.

Torstaiaamuisen itkemisen jälkeen en ole toivottomana itkenyt, vaikka surullista on ollutkin. Töissä on ollut hyvä olla, koska siellä saa miettiä muita asioita ja saa tekemistä itselleen. Tietenkin nyt tätä kirjoittaessa on joutunut muutamaan otteeseen itkemään ja Vicke olikin ihana ja tuli laskemaan päänsä minun polven päälle lohduttaen. Olen ottanut molemmat elukat töihin mukaan näinä kahtena päivänä ja Nio on ollut töissä taas aikamoinen hurmurikissa! Nio on ollut minulla aiemminkin töissä ja aina tuo kissa sulattaa ihmisten sydämet.

Nyt alkaa taas väsy iskemään. Huomenna olemme menossa Vicken kanssa treffailemaan Java-poikaa, niin pitää mennä nukkumaan, jotta jaksaa kaitsea Vickeä.


R.I.P. Nero a.k.a. Erkki 12.02.2014

2014-01-17%2010.39.35-normal.jpg

R.I.P. Remus a.k.a. Remu 12.02.2014

2013-12-21%2011.31.41-normal.jpg