).Kurssi aloitettiin sillä, että meidän kolme kouluttajaa esittelivät itsensä ja sitten taas oli meidän vuoro esitellä itsemme, koiramme ja piti myös kertoa mitä tiesimme koiramme rodusta (mihin jalostettu yms.) Vicken mielenkiinto oli koko ajan muissa koirissa ja yritinkin siinä sitten hieman saada kontaktia häneen ja kävelimme eestaas.
Kun tuli minun vuoroni selostin itsestäni ja Vickestä, minkälaisia ongelmia meillä on "kuten varmaan huomaatte, koirallani on vaikeuksia olla rauhassa muiden koirien lähellä." Samalla yksi kouluttajista tuli kopeloimaan Vickeä. Ihmeenkaupalla Vicke osasi olla hyppimättä kohtalaisen hyvin kopeloinnin ajan. Sitten tuli se pelätty kysymys. "Mihin snautseri on jalostettu, mikä sen tarkoitus on?" Öööööööööö... Pääkoppa oli ihan tyhjä. Myönsin nolona, että minulla ei ole hajuakaan. Yhdellä kouluttajista oli myös keskikokoisia ja kääpiösnautsereita, joten käännyimme hänen puoleensa tässä kysymyksessä.
Hänkin sanoi, ettei ole varma. Kääpiöt on jalostettu rottakoiriksi ja suursnautserien tarkoitus oli vetää raskaita kuormia. Mutta mikä on keskikokoisen tarkoitus? Itse olen aina ajatellut, että snautseri on vähän sellainen jokapaikanhöylä. Snautsereilla on tassunsa niin monessa sopassa, että en ollut varma oliko niille mitään spesiaalia tarkoitusta.
No, kotona tietenkin piti selvitellä asiaa. Google knows best
Eli tämän sain selville: Snautseri polveutuu suo- eli turvekoirasta. Ei tuo hirveästi kerro mitään. Löysin myös Wikipediasta tällaisen: "Snautseri oli peloton, valpas tallin ja pihan vahti, joka tuli erinomaisesti toimeen hevosten ja karjan kanssa pitäen rotat ja muut jyrsijät poissa." Eli snautseri on myös vahtikoira.Illalla kurssin jälkeen aloin miettimään näitä asioita ja mietin miten Vickessä nämä tulee esiin. Vicke nauttii suunnattomasti mudassa juoksemisesta. Tässä linkki Vicken "mutajuoksuun". Ei ihan suo- tai turvetta, mutta aika lähellä
Vicke on todella peloton, tai siis, jos jokin pelottaa, niin sitä voi mennä aika hyvin ja uskaliaasti tutkimaan. Vicken kanssa olemme olleet hevostallilla käymässä. Siellä Vickeä pelotti suuret hevoset, mutta tapansa mukaan halusi mennä tutkailemaan. Aluksi komensin häntä pois hevosaitauksista, koska en halunnut koirani saavan kaviosta. Lopulta en jaksanut enää karjua koiralle, joten annoin tutkailla vapaasti hevosia. Lähelle Vicke ei päässyt, sillä hevoset aina ajoivat Vicken pois. Lopulta Vicke oppi olemaan poissa aitauksista, kun hän sai tällin paimenpojasta.
Vahtikoiraa piti vähän miettiä. Taaskin otin Googlen käyttöön. Mitä vaaditaan vahtikoiralta? Wikipedia taas kertoi tällaista: "Suojelukoira tai vahtikoira on koira, joka kasvatettu suojelemaan ohjaajaansa tai estämään toisia ihmisiä tai eläimiä pääsemästä vartiointialueelle. Koira on koulutettu haukkumaan vieraita. Haukunnan odotetaan pelottavan tunkeilijan pois. Vahtikoiran tehtävä rajoittuu periaatteessa tähän." Eli vahtikoira haukkuu ja suojelee reviiriään ja laumaansa.
Joo, Vicke haukkuu muutaman kerran (itse kutsuisin tätä enemmän pöhinäksi kuin haukkumiseksi), kun jotain odottamatonta tapahtuu. Eli, jos olemme metsässä, jossa koskaan aikaisemmin ei ole liikkunut ketään, yhtäkkiä tuleekin vastaan ihminen, Vicke pöhisee. Jos puskasta, josta aikaisemmin ei ole tullut ketään, tuleekin ihminen ja irlanninsusikoira, sille pitää pöhistä, sillä se voi hyökätä päälle. Jos lenkin varrelle ilmestyy sinne kuulumaton pölykapseli tai auta laupias, ihminen istuu kiven päällä, sille pitää pöhistä!
Vicken reaktio on yleensä tällainen jos outo asia pysyy paikallaan: hän huomaa jotain outoa, pysähtyy tutkailemaan asiaa. Kun menemme lähemmäs, katse on koko ajan oudossa jutussa ja kun pääsemme noin 6-10 metrin läheisyyteen oudosta asiasta, sille haukahdetaan ja sitten luikitaan karkuun niin kauas kuin hihnan kanssa pääsee. Katsotaan reaktio ja madellaan lähemmäs. Taas saatetaan suorittaa pöhiseminen ja karkuun juokseminen. Yleensä menen itse lähemmäs asiaa ja houkuttelen Vicken tutkailemaan pelottavaa uutta asiaa. Kun asia on todettu vaarattomaksi, jatketaan matkaa tyytyväisenä... tai aletaan leikkimään oudolla asialla.
Jos outo asia liikkuu, pöhiseminen tapahtuu useammin ja säntäileminen on kovempaa. Yleensä liikkuva outo asia on ihminen tai ihminen koiran kanssa (tai kuten pari viikkoa sitten: siili), emme mene tutkailemaan asiaa, niin sekin tietenkin vaikuttaa reaktioon.
Suojelua meidän ei ole koskaan tarvinnut testata/kokea, joten on vähän vaikeaa sanoa mikä Vicken reaktio olisi, jos oikeasti uhkaava tilanne tulisi vastaan. Toivon mukaan ei koskaan tarvitsekaan kokea!!
http://s1147.photobucket.com/albums/o541/VickeJenni/?action=view¤t=c33d5b04.mp4
Mutta, takaisin arkitottikseen. Tosiaan, tunti alkoi tuolla esittelyllä. Sitten kiersimme ympäri kenttää, kun kouluttajat katsoivat hihnakäyttäytymistä. Hetken päästä meidät jaettiin kahteen ryhmään: kovaa vetävät ja hieman vetävät. Vicken kanssa liityimme kovaa vetäviin, sillä sillä hetkellä veto oli kovaa. Tietenkin koko ajan Vicke veti minua joka suuntaan ja yritin itse pysyä rauhallisena koko homman ajan.
Kouluttaja, joka meillä oli, ei ollut oikein minun makuuni. Hän pyysi meitä yrittämään kävellä ympyrässä niin että koira kävelee nätisti vieressä. Jos koira vetää, pitää astahtaa koiran eteen ja kropallaan estää veto ja kääntää suunta muualle. En edes aikonut kokeilla tätä. Hihnan pitäisi olla koko ajan hirveän kireällä, saattaisin astua koiran tassulle ja Vicke saattaisi kaataa minut kumoon (niin kuin on käynyt aika monesti).
Siihen asti olin käyttänyt pysähdystekniikkaa, eli pysähdyin kun hihna oli kireällä ja jatkoin kun hihna on löysänä. Se on tehonnut suhteellisen hyvin. Jos pysähtyminen ei ole auttanut, olen ottanut askeleita taaksepäin. Tietenkään tämä ei auttanut, kun ympärillä oli melkein kymmenen koiraa, jotka tulivat liian lähelle, eivätkä osanneet katsoa mihin menivät.
Kaikenkaikkiaan tunti meni mielestäni ihan perseelleen! Minua vitutti, koirani oli turhautunut, ryhmäkoot olivat liian isot (yksi kouluttajista lähti kotiin esittäytymisen jälkeen potemaan flunssaa), omistajat ärsyttäviä, kouluttaja ei sopinut minun ajatusmaailmaan jne jne jne. Onneksi tunti loppui ja sain päästää Vicken juoksentelemaan koirien kanssa.
Yön aikana koin valaistumisen hihnakäyttäytymisen kanssa, mutta kerron siitä enemmän toisessa kirjoituksessa, sillä muuten tästä kirjoituksesta tulee romaani.
Toisella arkitottiskerralla keskittymiskyky oli hihnakäyttäytymistreenien takia paljon parempi, ei täydellinen, mutta parannusta oli huomattavissa. Aloitimme taas kosketteluharjoittelulla. Vicken kanssa oli taas ongelmana se, että ihmiset on ihania ja niitä vasten pitää hyppiä. Onnistuimme silti olemaan kohtuullisen rauhassa.
Sitten jatkoimme hihnakäyttäytymisasioita. Aluksi kiersimme koko ryhmän voimin kentällä ympyrässä ja tällä kertaa päätin olla kiinnittämättä muihin hirveästi huomiota. Yritin olla "kuplassa" koirani kanssa, muilla koirilla ja ihmisillä ei ollut väliä. Se auttoi hieman, nyt ei vituttanut niin paljon sillä olin "rauhan tyyssijassani"
Kokeilimme myös paikallaanoloa ja luokse kutsumista. Sen kanssa ei ole ollut ongelmia. Kouluttajat kiersivät vuorotellen meidän luona ja tarkoitus oli saada koira pysymään paikalla kouluttajan pitäessä hihnasta ja sitten itse mennä kaemmas ja kutsua luokse. Se meni todella hyvin.
Sitten meidät jaettiin isoihin ja pieniin koiriin. Me menimme Vicken kanssa isoihin koiriin ja kouluttaja käski meidät ympyrään. Hän sanoi, että tarkoitus on saada oma koira pysymään paikallaan kun yksi parivaljakko pujottelee heidän välistä. Pujottelijan pitää myös saada oma koiransa kontrolliin. Me aloitimme Vicken kanssa. Se ei mennyt kovin hyvin. Pidin jännityksessä hihnaa koko ajan kireellä ja yritin saada Vicken syömään namipaloja. Omalla paikalla olo meni ihan hyvin.
Teimme vielä toisen kierroksen, jossa olin henkisesti varustautunut paremmin. Kaivoin vyölaukustani lelun esiin ja pujottelimme todella hyvin. Kouluttajakin kehui miten hyvin sain tällä kertaa koirani kontrolloitua.
Yhdistimme pienet ja isot koirat niin, että pienet koirat kiersi isojen koirien ympäri. Sitten vaihdoimme toisin päin. Nämä menivät aika hyvin meidän osaltamme ja olin todella ylpeä meidän saavutuksesta! Sitten tunti oli taas ohi.
Kolmannella tunnilla keskittyminen oli taas hitusen parempaa. Verrattuna ensimmäiseen arkitottistuntiin parannus oli todellakin huomattavissa! Kouluttajatkin huomasivat muutoksen. Alussa kun kävimme treenin suunnitelmia läpi, Vicke otti kontaktia paljon paremmin, istui paikallaan kauemmin kuin 5 sekuntia! JEEEEE! Minä olin todella ylpeä!
Treenit aloitettiin sillä, että testattiin miten koirat reagoivat siihen, että ne annetaan toiselle ihmiselle hetkeksi. Yritin katsoa omistajaa, jolla on iso koira, ja koira joka mahdollisesti vetää, mutta parit muodostuivat hirveän nopeasti. Minun vaihdokkini oli hissukka collie. Omistajakin oli yhtä hissukka ja pelokkaan näköinen. Sanoin parilleni, että minun koirani vetää! Lähdimme collien kanssa kävelemään kentän toiseen päähän. Minulle oli sanottu, että collie on aika arka ja todella kiintynyt omistajaansa. Onnistuimme yllättävän hyvin kävelemään kentän päähän ja välillä kuikuilin taakseni miten Vickellä menee.
Kun olimme kääntymässä collien kanssa takaisin, huomasin Vicken juoksevan iloisena ympäri kenttää. Huoh! Lähdin kävelemään lähemmäs koiraani ja hieman huvittuneena seurasin kuinka parini seurasi Vickeä ja yritti saada seuraamalla sen kiinni. Yksi kouluttajista seuraili kanssa. Menin parini luokse ja tyrkkäsin hihnan sille ja lähdin juoksemaan Vickestä poispäin kiljuen, hypähdellen ja käsiä läpsyttäen. Eipä kestänyt kauaakaa, kun koirani oli jaloissa pyörimässä häntää heiluttaen. Kehuin aivan sekopäiseltä kuulostavalla tavalla ja vedimme yhdessä hihnaa palkankorvikkeena. Kouluttaja kehui minun "kutsuani" ja kertoi koko ryhmälle, että tuo on yleensä paras tapa saada koira kiinni, jos se karkaa käsistä.
Kun olin saanut koirani kuriin, kiersimme neliötä ympäri. Neliön ympäri menimme tosi hyvin ja hajuraon edessä ja takanaolevaan koiraan ei tarvinnut enää olla 5 metriä, vaan metri riitti ihan hyvin, välillä se ei edes ollut sitä.
Jatkoimme treenejä sen jälkeen siten, että meille laitettiin "rata". Tarkoitus oli kiertää neliön ympäri, mutta neliön sivuille oli lisätty estehyppy ja pujottelu. Kiersimme muutaman kerran neliön ja sitten otettiin yksilösuoritukset tunnin loppuun. Jokainen koira kiersi radan ympäri.
Rata aloitettiin paikallaan olemisella ja kutsusta luoksetulolla. Sitten oli hyppy, normaalia kävelyä ja lopuksi vielä yhdessä pujottelua. Tarkoitus oli kiertää rata toivon mukaan löysällä hihnalla. Olin hieman itsevarma radasta - liiankin itsevarma. Istutin Vicken paikalleen. Menin kauemmas, mutta koska agilityssä tämä on tarkoittanut sitä, että me menemme vauhdilla esteen yli, Vicke teki sen. Sen jälkeen Vicke meni vähän sekaisin, mutta sain taas kiljahtamalla Vicken luokseni. Jatkoimme radan onnistuneesti ja Vicke napotti minua tiiviisti silmiin pujottelussa.
Olin todella tyytyväinen radan suoritukseen, vaikka se ei ollutkaan tyylipuhdas suoritus. Innolla odotan mitä seuraavalla kerralla teemme ja millaista parannusta on tullut.
Kommentit