12.02.2013

Taas on vierähtänyt omaan makuun ihan liian kauan, kun olen päivittänyt blogia! Syy tähän on semmoinen, että muutimme koko lauman uuteen isompaan vuokra-asuntoon ja muuton takia minun netti ei ole toiminut pariin viikkoon...

Viime kirjoituksen jälkeen olen aloittanut agilityn ja treenit ovat menneet vaihtelevasti. Ensimmäinen kerta meni juostessa jalat maitohapoille Vicken kanssa. Ohjaaja kehui sillä kerralla ohjaustaitoani ja kuinka hyvin Vicke leikkasi takaa (eli selän takana vaihtoi puolta). Muutamaan otteeseen Vicke myös leikkasi edestä (oli muuten hieman kömpelöä, koska Vicke ei osaa vielä kunnolla eteen lähettämistä, eikä tajunnut, että sen oli tarkoitus juosta aidan yli, eikä minun jalkoihini). Hän kehui myös koirani innokkuutta ja sitä oli kyllä ihan roppakaupalla. Katsoin kateellisena muiden menoa, kun heillä oli koiria, jotka osasivat suorittaa rataa rauhallisena ja minun piti juosta koirani kanssa hiki otsassa, reisilihakset huutaen Hoosiannaa ja toivoen, etten kompastu omiin jalkoihini (ei olisi nimittäin mikään uusi juttu se!)

Toinen kerta taas meni aikalailla mönkään. Vicken tunteet kävivät ihan kuumana ja keskittyminen oli todella vaikeaa. Tällä kertaa kyllä olin aika kiitollinen siitä, sillä saimme suorittaa radan este kerrallaan ja minun ei tarvinnut juosta pää kolmantena jalkana. Jos muistan oikein rata meni: muuri – aita – kepit – putki – rengas - muuri. Muuri ja aita menivät ihan hyvin, mutta keppien kohdalla Vicke päätti, että rata on huono ja seuraavana tuleekin ihan paras este, eli putki. En kyllä yhtään ihmettele, sillä keppien harjoittelu oli muutenkin ollut vähäistä edellisellä kurssilla ja silloin meillä oli vain 4 keppiä. Nyt taisi olla 8. Ehdimme harjoitella keppejä muutamaan otteeseen ennen radan suorittamista, mutta se ei ollut ihan tarpeeksi.  Rataan olisi kuulunut vielä umpitunnelli, mutta ohjaaja päätti ottaa sen erilliseksi harjoitteluksi, sillä suurin osa ei ollut vielä harjoitellut umpitunnelia – me mukaan lukien. Toki olen kotona kehitellyt hienon umpitunnelin penkeistä ja huovasta, mutta ei ollut mitään tietoa miten Vicke siihen suhtautuisi. Onneksi Vicke ei yhtään pelännyt sitä ja kolmannella kerralla tunneli sai olla ihan täysin suljettuna.

Kolmas kerta meni hieman paremmin. Teimme silloinkin vain muutamia esteitä kerrallaan ja keskittyminen oli hieman parempaa. Vähän jäi näistä treeneistä harmittamaan, ettemme saaneet suorittaa rataa yhtä monta kertaa kuin muut, mutta muuten oli kyllä hyvä treeni. Rata oli silloin ihan helppo ja silloin vain harjoittelimme ohjaamista molemmilla puolilla, joka minulle on suhteellisen helppoa (paitsi palkitsemisessa!).

Neljännelle kerralle emme sitten menneet, sillä minä olin vähän liian huonossa kunnossa (*gröhöm* krapula *gröhöm). Tällä kertaa olisimme treenailleet kontakteja. Harmittaa ihan hirveästi ettemme päässeet treenailemaan niitä, sillä kontakteja olemme tehneet aika vähän ja kontaktit ovat minusta kaikkein vaikeimpia esteistä.

Muutto meni todella hienosti ja me kaikki kotiuduimme uuteen asuntoon todella nopeasti. Muuttoaamuna, kun hain pakettiautoa, Vicke haukkui ja vinkui tullessani vanhalle asunnolle. Onneksi Vicke sitten rauhoittui päivän aikana, eikä itkeskellyt muuten kuin silloin, kun kannoimme tavaroita autoon (taisi olla tylsää, kun hänet jätettiin kaiken hauskuuden ulkopuolelle!). Olin valmistautunut Calmexilla molempien kanssa ensimmäiseen iltaan ja yöhön, mutta kaikki meni todella sujuvasti.

Silloin, kun muutimme Soukkaan Tampereelta, Vicke haukahteli todella paljon yöllä, mutta nyt sellaista ongelmaa ei ole ollut. Luultavasti se, että meillä on nykyään erillinen makuuhuone ja äänet eivät kantaudu niin kovaa Vicken korviin. Kummallakaan ei ollut muutosta mitään sopeutumisvaikeuksia tai eroahdistusta, vaan molemmat olivat heti kuin kotonaan!

Me olemme kyllä kaikki tyytyväisiä 20 neliön lisätilaan ja selvästi eläimet nauttivat, kun on tilaa leikkiä paremmin kuin edellisessä asunnossa. Minustakin on mukavaa, kun pystyy levittäytymään paremmin kuin aikaisemmin.

Muutosta johtuen minun työmatkani väheni melkein puolella ja ihanasti työmaalle pääsee helposti myös kävellen tai pyörällä, sillä puistoreittiä käyttäen matkaa tulee vajaat 6km. Olemmekin Vicken kanssa reippailleet muutamana päivänä kotiin, kun Vicke on ollut töissä mukana.

13.02.2013

En tiedä kirjoitinkohan liian aikaiseen, että kaikki on ihan hyvin, kun nyt kahtena päivänä olen tullut kotiin ja löytänyt tavaroitani rikottuina... Olisi kyllä aika outoa, että tämä muuttumien olisi muutosta johtuvaa, sillä olemme asuneet tässä asunnossa jo melkein kaksi viikkoa. Minulla ei ole mitään hajua mitä molemmille elukoille on oikein tapahtunut, sillä Vicke repii tavaroita ja tänään huomasin, että Nio oli jossain vaiheessa ängennyt itsensä vessaan vessanpöntön taakse. Otin Nion sieltä esiin ja ensimmäisenä Nio katsoi Vickeä ja nosti karvat pystyyn. Hetken päästä, kun Nio oli hieman rentoutunut ja Vickenkin hyväksynyt taas kaverikseen, posti tipahti luukusta alas ja Nio juoksi täysillä keittiöön ja hellan taakse piiloon. Mitä tuolle on tapahtunut, että kolahdukset aiheuttavat Niossa paniikin? Toisaalta reaktio saattaa olla Vicken haukkumisestakin johtuvaa.

Voi nyt *piip*! Nyt eivät taida eläimet saada jäädä olohuoneeseen päivän ajaksi, sillä haluan pitää muut tavarat ehjinä, enkä kestä jos tavaroitani rikotaan lisää! Toisaalta olohuone on paras paikka, sillä olohuoneessa on radio ja sillä voi vaimentaa käytävältä tulevat äänet aika hyvin ja näin vähentäen myös Nion stressitilaa... Vaikea tilanne!

En sitten ole yhtään varma mistä tavaroiden rikkominen johtuu. Kaksi asiaa minulle tulee mieleen, joko jonkin sortin eroahdistus tai sitten tylsyys. Molempia saan varmasti hyvin helposti vähennettyä lenkkeilyllä ja Calmex-kokeilulla, mutta kissan ongelmaan en kyllä keksi kovin nopeasti mitään toimintasuunnitelmaa... Kissallekin annoin heti (kissan pahastukseksi) Calmex Cat-tahnaa, mutta muuta ei mielensopukoilta tule mieleen. Laitetaan idea muhimaan mietintämyssyyn ja taidan myös kysellä muilta kissojen omistajilta vinkkejä.

14.02.2013

Tämän päivän jälkeen olen jo hieman positiivisissa tunnelmissa näiden ongelmakäyttäytymisten vuoksi. Aamulla Nio oli piilossa sohvan alla ja ruokakaan ei kelvannut (O.O!! Normaalisti sen täytyy hoputtaa minua antamaan ruokaa!). Nostin ruoan pois ja ruiskautin Calmex Cat’ia suuhun ja noin 12 mennessä (4h heräämisen jälkeen) Nio alkoi olemaan oma itsensä ja tuli minua ja Vickeä ovelle vastaan määräilevästi naukuen lenkin jälkeen.  Jätin eläimet olohuoneen ja eteisen sijasta makuuhuoneeseen ja eteiseen.

   Kotiin tullessa tuli vastaan ulosteen haju ja Vickellä oli ilmeisesti ollut suuri hätä päivän aikana (vai protestia, siihen en osaa nyt vastata). Kaikkialla näytti ihan siistiltä. Sängyllä oli peuhattu, IcePower-purkki oli avattu ja huonoksi tavaraksi todettu ja sängylle oli nostettu iltalukemisena oleva kirja Harry Potter ja Azkabanin Vanki. Kirjaa ei onneksi oltu luettu niin paljoa, etten itse voisi jatkaa siitä mihin jäin edellisenä iltana. ONNEKSI!

   Niokin tuli iloisesti maukuen vastaan ja nyt on maailman paras kivi tai muu vastaava palanen leikkikaluna. Ilmeisesti Calmex on auttanut hyvin ja pelokkuus on vähentynyt huomattavasti. Ostin myös Feliway-haihduttimen liuoksineen ihan vain tuplavarmistukseksi.

Saa nyt nähdä miten tämä tilanne tästä menee eteenpäin, mutta toivotaan, että parempaan suuntaan! Iloisissa asioissa jatkaen: ilmoittauduin arkitottelevaisuus ja rally-toko-kurssille! Kuulemani mukaan rally-tokon harrastaminen tekee ihan hyvää agilitykoiralle ja myös nämä kaksi lajia tukevat toisiaan hienosti – plus, rally-toko on ihan hirveän hauska laji! Kurssi alkaa ensi kuussa.