Siinähän se kesä taisi mennä, onneksi. Meidän lauma ei hirveästi helteistä välitä, joten olemme kaikki onnellisia että ne menivät vihdoin ohi!

Kesäkuussa, ennen juhannusta tuli Vicken kanssa käytyä fysioterapiassa. Olin kiinnittänyt huomiota Vicken outoon käyttäytymiseen: haluton liikkumaan niin innokkaasti kuin ennen, ärtynyt. Yleistutkimuksessa ja veri- ja virtsatutkimuksissa ei löytynyt mitään mikä selittäisi oudon käyttäytymisen ja laitoin loppujen lopuksi sen kuumuuden piikkiin. Lopulta oli outoja ärtyneisyys-kohtauksia, Vicke leikki Dekan kanssa vähän liian kovalla tavalla. Mitään haavereita ei tullut, eikä Dekakaan tainnut tajuta mistään mitään, mutta itse huomioin Vicken jännittyneisyyden ja komensin pois. Pidin Vicken hetken aikaa jäähyllä ja kun koin, että Vicke oli tajunnut asian, vapautin sen. Vicke ei ollut kuitenkaan tajunnut ja päätti ahdistella Pillin nurkkaan, eikä suostunut lähtemään pois vaikka Pilli hakkasi sitä päähän. Siitä tuli aikamoinen kurinpalautus, kun kissoja ei saa kiusata! Pillikään ei onneksi ollut moksiskaan tapahtuneesta, mutta itseäni se mietitytti hirveästi. Olin miettinyt vähän sitä, että outo käytös voi olla tassusta johtuvaa, joten päätin varmuuden vuoksi käydä fysioterapeutilla näyttämässä tassua. Aavistukseni osui oikeaan. Kävelyssä ei merkittävää ontumista näkynyt, mutta vasemman etutassun ojentaja- ja koukistajalihakset olivat heikot ja lapaluiden välissä oli aikamoinen jäykkyys, joka aika varmasti oli aiheuttanut kipua. Fysioterapeutti epäili, että lihasheikkouden takia Vicke oli liikuttanut tassuaan hartioita käyttäen ja tämä oli aiheuttanut jäykkyyden joka sitten on aiheuttanut kipua. Hoidoiksi Vicke sai treeniohjelman lihaksien voimistamiseksi ja täsmähierontaa pari kertaa viikossa ja venyttelyohjelman. Näillä Vicken ärtyneisyys saatiin kuriin ja sen jälkeen ei ole ollut ongelmaa sen kanssa. Lihakset eivät mielestäni ole tähän päivään mennessä kunnolla voimistunut, mutta se on vain emännän laiskuuden ja unohtavaisuuden takia.

2014-06-17%2008.53.51-normal.jpg

Auringonpalvojat

2014-06-19%2010.19.17-normal.jpg

Nio, Fe ja Vicke tarkkailupuuhissa.

20140619_115324-normal.jpg

Vicke ja Fe matkalla töihin.

Vähän tuntuu siltä, että paljoa ei tullut tehtyä kesällä, mutta tulihan sitä puuhasteltua ihan mukavasti. Vickellä on ollut myös välillä mäykkykaverit kyläilemässä/hoidossa ja se on tuonut mukavaa vaihtelua arkeen. Muutoinkaan ei meidän kesä ole ollut perinteinen, sillä nyt olemme tehneet vähän kaikkea ja olleet vähän kaikkialla.

Juhannuksena kävimme Vicken kanssa kaverin mökillä. Oli ihanaa käydä mökkeilemässä pitkästä aikaa! Olin myös hirveän ylpeä partakaveristani, sillä Vickellä ei ole ollut hirveästi kokemusta lapsista ja mökillä niitä oli paljon.

Vicke aluksi haukkui lapset pystyyn, mutta kun kävin kertomassa Vickelle, että lapset ovat vain pieniä ihmisiä eikä hirviöitä, yhteinen sävel löytyi. Lapsista oli hirveän hauskaa heitellä Vickelle keppejä ja palloja, ja vielä hauskempaa oli, kun lapset tajusivat Vicken menevän veteen jos sinne kepin heittää. Tosin koko ilta ei ollut yhden lapsen mielestä kovin hauskaa ja itkuiltakaan ei säästytty. Vicke kävi kumoamassa yhden lapsista veteen, kun taiteilivat laiturilla Vicken kanssa varoituksista huolimatta. Onneksi oli vain nilkkaan asti ulottuvaa vettä siinä kohdassa. Jossain vaiheessa Vickellä oli kierrokset liian korkealla, että piti laittaa se rauhoittumaan hetkeksi ja lapsilta kiellettiin pallojen heitto. Illan tähti oli kyllä nuori tyttö, jolla oli hyvä ote koiriin ja Vicken kanssa temppuilivat hienosti ja tyttö myös opetti veljilleen kuinka aran koiran kanssa pitää käyttäytyä. Arvelen, että mahdollisesti tästä tytöstä tulee vanhempana eläinalan ammattilainen.

2014-06-20%2017.20.15-normal.jpg

Vicke mökillä.

20140620_120918-normal.jpg

Sulassa sovussa rannan tutkimista.

20140620_121012-normal.jpg

20140620_145114-normal.jpg

20140620_124254-normal.jpg

Vicke ja mäykyt joutuivat "vankilaan" hetkeksi.

20140620_165149-normal.jpg

Vicke tärkeimmässä työssään - laaduntarkkailussa.

20140620_162030-normal.jpg

Vicke selvästi piti puulämmitteisestä saunasta - kuten emäntäkin.

2014-06-20%2017.43.54-normal.jpg

2014-06-20%2017.23.58-normal.jpg

Desi ei oikein halunnut olla kuvassa.

2014-06-20%2019.39.43-normal.jpg

Juhannuskokko ja idiootti koira, joka ei halunnut uskoa, että kokon lähelle ei saa mennä.

 

Heinäkuussa tuli ostettua kissoille myöhästynyt synttärilahja – uusi raapimapuu. Sen kasaaminen oli kyllä aika mielenkiintoista ja kissat eivät oikein halunneet odottaa ja yrittivät ”auttaa” kasaamisessa. Sain kun sainkin raapimapuun kasattua ja kissoilla oli niin hauskaa leikkiä uudessa puussa.

2014-07-02%2011.26.43-normal.jpg

Kasaamispuuhissa.

20140702_123125-normal.jpg

"Peek-a-boo!"

20140702_135358-normal.jpg

Vicken kanssa metsälenkillä.

Vicken kanssa metsälenkillä.

Kävimme myös heinäkuussa katsastamassa Javan uusi koti ja sen lenkkipolut. Samalla tuli vietettyä Javan synttäreitäkin. Javasta on kehkeytyny iso poika jo! Vickellä oli kesä-heinäkuun vaihteessa valeraskautta ja Javan luona leikkiminen ei ollut ihan niin antaumuksellista kuin aiemmin, mutta silti Vickellä oli hauskaa. Alla olevat peltokuvat kuvannut Javan emäntä.

DSC02356-normal.jpgDSC02357-normal.jpgDSC02370-normal.jpgDSC02383-normal.jpgDSC02395-normal.jpg

Vicke the Lento-Nausteri!

DSC02414-normal.jpgDSC02426-normal.jpgDSC02431-normal.jpgDSC02437-normal.jpg

Hassut kielioliot.

DSC02442-normal.jpg

Vicken syliinhyppy oli tässä vaiheessa vielä aika huonoa, mutta nykyään osaa hypätä syliin sulavasti.

DSC02449-normal.jpg

Javakin halusi syliin.

DSC02454-normal.jpgDSC02455-normal.jpgDSC02476-normal.jpgDSC02478-normal.jpg

Pusutteluhetki.

20140712_172510-normal.jpg

Vicke pääsi kokeilemaan älypeliä ja kiitettävän hyvin se osasi sen selvittää.

20140712_185255-normal.jpg

Vicke löysi Javan luota hyvän ja rauhallisen paikan nukkua.

20140713_003045-normal.jpg20140713_003109-normal.jpg

Parhaat kaverukset uupuneina.

 

Elokuussa Vicke täytti 3 vuotta! Minun pieni partanaamani on jo kolmevuotias!

2014-08-03%2010.45.53-normal.jpg

Vicke sai kissoilta synttäripusut. Awwwwww!

Elokuussa tuli käytyä myös uimassa vähän enemmän kuin aiemmin, kun sain kaveriltani tietää, että Oittaalla voi koiria uittaa. Ensimmäistä kertaa kun kävimme siellä, paikka oli melkein täynnä koiria. Olin hieman ällistynyt, että sellaisessa paikassa, missä koiria saa vapaana ulkoiluttaa, saa heitellä palloja ja keppejä. Olisi tehnyt mieli karjaista muutaman koiran omistajalle, että laittaisi pallot pois, niin ei tarvitsisi jännittää konfliktien syntymistä. Jouduin lopulta ottamaan Vicken kiinni hihnaan, kun yhden labradorin omistaja upotti Vicken veden alle ottaessaan Vickeltä palloa pois. Jotenkin en ehtinyt tulistua heti naiselle koirani upottamisesta ja kun omistan koiran, jota ei oikein mikään haittaa, koin tulistumisen vähän turhaksi. Vicke pääsi myös ensimmäistä kertaa elämässään kokeilemaan vesipelastusta, kun koiramäärä vähentyi. Täytyy sanoa, että on minulla aika taitava koira! Vicke tajusi heti, mistä oli kyse ja itseäni vähän jännitti miten Vicke kävisi kaverini pelastamassa vedestä (kiireessä olin unohtanut tärkeimmän asian – uimavaatteet), kun Vicke on aika perinteinen snautseri siinä mielessä, että kaikki ihmiset eivät ole tärkeitä. Turhaan jännitin ja Vicke kävi todella hienosti pelastamassa kaverini vedestä!  Sen jälkeen kävimme muutamaan otteeseen Vicken kanssa uimassa ennen töihin menoa, ja täytyy sanoa, että uiminen helteellä, ennen töitä, on ehkä maailman paras idea ikinä!

Elokuussa oli eläinten rokotusaika myös ja kissat pääsivät Vicken kanssa töihin ja rokotuksille. Nio oli jo konkari töissä käyjä, mutta Pillistä työpaikka oli vähän jännä paikka. Aluksi Pilli oli vain sohvan alla, mutta lopulta uskaltautui olla sohvalla muiden kanssa.

Elokuun lopulla kävimme Vicken kanssa Karkkilassa pihabileissä. Kaverini oli pyytänyt minut matkaan kuskiksi ja Vicke sai tulla myös matkaan. Karkkilassa oli muutama mäyräkoira ja Vicke aiheutti aikamoisen metakan erilaisuudellaan. Itse vähän taisin mokata tapaamisen kanssa. Päästin Vicken aidan toisella puolella vapaaksi ja Vicke pääsi lauman keskelle. Luonnollinen reaktio tietenkin oli haukkua Vicke ja osa koirista kävi myös näykkimässä Vickeä, kun se juoksi ympäri pihaa. Vickekin vähän hämmentyi ja jännitti vastaanottoa ja kävi hakemassa ihmisistä turvaa. Otin Vicken lopulta hihnaan ja käskin pysymään paikalla, jotta lauma pääsisi haistelemaan Vickeä ja itse voisin katsoa, ettei näykkimistä enää tapahdu.

Yksi vieraskoira, whippet, oli aika pelkoaggressiivinen ja kävi vähän väliä näykkimässä Vicken partaa (onneksi sillä oli parta, sillä muutoin koira olisi ollut huulessa roikkumassa). Itse en tuommoista käyttäytymistä siedä, siis sitä, että käydään näykkimässä toista koiraa, kun toinen koira ei edes tee yhtään mitään. Korjasin whippetin käyttäytymistä ja loppujen lopuksi sain päästettyä Vicken vapaaksi ja whippet rakastui Vickeen. Osa mäyräkoirista välillä kävi Vickeä komentamassa, mutta enempää näykkimistä ei tapahtunut. Hieman ärsytti, että whippetin omistaja ei itse aikonut korjata koiran käyttäytymistä mitenkään. Yhdessä vaiheessa, kun jännitys oli sillä suuri, omistaja otti koiran syliin.  Jossain vaiheessa omistaja myös sanoi, ettei hänen koira käy kiinni, mutta moni kuvittelee sen käyvän kiinni. Itse kyllä näin, miten koira roikkui Vicken parrassa ja oli pakko näyttää, etten sellaista suvaitse. Ilmeisesti whippetin päälle oli joskus käynyt isompi koira ja siitä oli jäänyt traumat. Jos koira olisi ollut minun, olisin tehnyt työtä sen eteen, että koirani pääsisi yli sen trauman, enkä vain selittelisi ja valehtelisi. Ei minulta vaadittu paljoakaan työtä, että näytin whippetille, että näykkiminen ei ole sallittua ja whippet uskoi, että Vicke ei ole tappamassa sitä. Ilta oli muutoin aivan mahtava ja Vickekin nautti siitä, että pääsi juoksentelemaan vapaana pitkin aidattua pihaa. Hieman piti seurailla koiran perään, kun ruoka tuli kuvioihin, mutta onneksi pääosin Vicke oli nätisti ruoan ollessa kuvioissa.

Kesän aikana ei hirveästi tullut tehtyä pitkiä lenkkejä kuumassa, mutta onneksi sain olla iltavuorossa aika hyvin, niin iltahämärällä ja viileällä pääsi Vicken kanssa tuulettumaan vähän paremmin. Meillä tuli Vicken kanssa aikalailla rutiiniksi, että iltavuoron jälkeen menimme läheiseen puistoon ja Vicke pääsi juoksemaan pallon perässä. Onnistuin tämän kesän aikana opettamaan Vickelle vauhdista maahan menon! Jes!20140707_092936-normal.jpg

Vicke kuormanpurkuapuna.

20140811_144223-normal.jpg20140811_182415-normal.jpg

Koko lauma töissä.

20140903_090803-normal.jpg

Vicke ja Deka töissä.