Niin sitä taas aika kuluu kuin siivillä kun on hauskaa!

Muutettiin sitten koko lauman kera helmikuun alussa uuteen lukaaliin Vantaan Koivukylään. Lukaali on pohjapiirrustukseltaan melkein täydellisesti samanlainen kuin edellinen. Uudessa asunnossa on parempi keittiö, mikä on IHANAA! Kylpyhuone vaan on rumempi ja siellä on amme. Parveke saa myös miinuspisteitä sillä, ettei se ole lasitettu. Olenkin jo ostanut tarvikkeet, että voisin laittaa parvekkeelle verkon, että kissat saavat olla vapaasti siellä, mutta vielä en ole jaksanut askarrella sen parissa.

 

Koivukylän lenkkeilymaisemat ja alueet ovat kyllä todella hyvät ja ollaankin Vicken kanssa käyty kiertelemässä vähän siellä ja täällä. Ollaan myös käyty yhteislenkeillä vähän ahkerammin Javan ja Javan emännän kanssa, kun meillä on nykyään välimatkaa vain muutama hassu kilometri.

 

Helmikuussa käytiin Vicken kanssa tapaamassa muita Onnentonttusia ja Vicken kasvattajan Turussa. Oli hirveän kiva nähdä muita keskikokoisia snautsereita, kun niitä niin harvoin näkee. Tulipas siellä myös pitkästä aikaa treenailtua agilityä ja emäntä oli enemmän hukassa kuin Vicke! Tuli ihan ihmeellinen tyhjä aukko pään sisälle ja unohdin melkein kaiken mitä ikinä agilityssä ollaan opittu ja harjoiteltu! Vickehän oli ihan innoissaan ja yhdessä vaiheessa sillä meni hermot mun miettimisiin ja pohtimisiin, että se alkoi itse juoksentelemaan ympäri rataa ja oli "kuuro" mun komennuksille. Välillä vaan vilkaisi mun päälle sellaisellä "ähhähhähhhähhhäääää! Et saa mua kiinni!" ilmeellä. Itsellä tietty oli vähän vieraskoreutta, etten ottanut niin kovaa komentoa käsiin aluksi, kunnes kasvattaja sanoi, ettei tartte olla vieraskorea. Vicke juoksi putkeen, juoksin putken suulle ja nappasin koiran melkein ilmasta kiinni ja laitoin kyljelleen. Vicken ilme oli ihan hölmistynyt ja harmistunut, kun ei saanutkaan enää jatkaa perseilyä. Sen jälkeen jatkettiin treeniä taas minun sääntöjen mukaan. Meistä otettiin myös videokuvaa treenin kulusta ja oli tosi kiva jälkeen päin katsoa miten suoriuduttiin. Täytyy katsoa jos saisin tänne ladattua jossain vaiheessa videokuvaa (täytyy myös saada paljon muutakin tänne ladattua, kunhan löytäisi ajan sille!)

Helmikuussa tavattiin myös kaverin uusin tulokas australianpaimenkoira Milo. Milon kanssa leikkiminen oli Vicken mielestä todella kivaa ja Vicke oli melkein euforisessa tilassa Milon kanssa leikkiessä. Normaalisti Vicke inhoaa jos sen parrassa roikutaan, mutta Milon kanssa se ei haitannut laisinkaan.

(Liikkuvista kohteista on hieman hankala saada hyviä kuvia kännykän kameralla!)

Maaliskuussa käytiin koko lauman kanssa hankkimassa rokotukset taas vuodeksi kuntoon. Pojat osasivat myös olla todella nätisti häkissä ja kuulemma olivat kovasti yrittäneet osallistua muiden kissojen hoitoon päivän aikana. Pillille suositeltiin hammaskiven poistoa, joten täytyisi sekin saada kuntoon ja alkaa harjaamaan kunnolla niitä hampaita. Olemmekin silloin tällöin harjailtukin hampaita ja täytyy nyt ottaa se kunnolla asiaksi, ettei tarvitse käydä hampaita joka välissä hoidattamassa eläinlääkärillä.

Maaliskuussa meillä oli myös viikonloppu hoidossa kelpie-herra nimeltä Touko. Touko oli hyvin herrasmiesmäinen ja tuli minun neidin kanssa todella hyvin toimeen. Pojatkin pitivät Toukosta, kun Touko osasi olla hienosti niiden kanssa.

Pääsiäisenä taas sitten saatiin hoitoon Java ja Javan siivekkään kumppanin Jakon. Jako oli todella mielenkiintoinen televisio pojille ja Vickekin meni ihan sekaisin Jakosta, vaikka Jako on ollut tuttu jo entuudestaan.

Java oli vähän enemmän stressaantunut maisemanvaihdoksesta kuin Jako, mutta siltikin käyttäytyi ihan hyvin. Poikien kanssa oli vähän jänniä tilanteita, kun Javasta kissat oli jotain todella jännää ja Javan energiat oli aika korkealla ja Jako taas oli niiden mielestä todella jännä ja kisut olisivat halunneet tehdä Jakon kanssa tarkempaa tuttavuutta. Onneksi on noita huoneita tässä kämpässä ja ovia, joita voi sulkea jotta yhteiselo sujui helposti! Päivän Jako sai viettää olohuoneessa ja kaikki ovet olivat aikalailla koko ajan auki. Vain jos Javan mielentila meni niin kierroksille, laitoin kissat eri huoneeseen. Yöllä Jako sai nukkua eteisessä, kissat olivat olohuoneessa ja minä nukuin koirien kanssa makuuhuoneessa.

Vicken kanssa olemme treenailleet aika paljon tavaroiden nostamista ja Vickestä on tullut todella hyvä apukoira. Sain myös aikaiseksi hankkia maalaustarvikkeet ja Vicke oli todella hyvä apulainen tavaroiden kantamisissa.

Kävimme toukokuun puolella kaverin luona tapaamassa dalmatianpentua nimeltä Elliot ja Elliotin isosiskoa Lyyraa. Vicke kyllä tykkää pennuista ihan hirveästi, mutta Elliot taisi olla vielä sen verran pieni, että Vickeä jännitti leikkiä sen kanssa.

 

Tässä on ollut jo pidempään juttelua Vicken kasvattajan kanssa Vicken astuttamisesta ja nyt tälle kevät-kesälle olisi pentuja tilattu Vickeltä. Mietin todella pitkään astuttamisen plussia ja miinuksia ja vihdoin päädyin siihen, että otan tietoisen riskin ja astutan Vicken. Enimmiten päässä on ollut kauhukuva Vicken menettämisestä synnytyskomplikaatioihin. Puntaroin ja puntaroin asiaa melkein kaksi vuotta, kunnes tein lopullisen päätöksen asiasta. Olimme jo kasvattajan kanssa puhuneet, että Vickellä on ollut aina kellontarkat juoksut, viiden kuukauden välein ja odotimme juoksuja maalis-huhtikuun vaihteeseen. Kasvattaja oli katsonut Vickelle uroksen ja kaikki oli suunniteltu tämän mukaan. Otin myös omat lomani siten, että olisin aika hyvällä säkällä lomalla pentujen syntymisen aikaan ja olin vielä anonut muutaman viikon palkatonta vapaata, jotta voisin olla nelisen viikkoa pentujen ja Vicken kanssa kotona.

No, maaliskuu tuli ja meni, kuten myös huhtikuu, mutta juoksuja ei kuulunut. Helmikuussa Onnentonttusten treffeillä oli yksi uros, joka juoksenteli hyvin innokkaana Vicken perässä, mutta Vicke ei ollut sellaisista innostunut. Toukokuu kun läheni lähenemistään ja suunnitellut aikataulut olivat menneet ihan päin honkia, mutta Vicke ei suostunut juoksemaan. Kasvattaja ehdotteli hiljaisia juoksuja, mutta Vickellä on aina ollut hyvin selkeät juoksut ja se on aina ilmoittanut niistä todella hyvin, Vickellä on ollut myös hyvin selkeät valeraskausoireet myös juoksujen jälkeen eikä sellaisia ollut tullut. Emännällä alkoi jo ahdistuskäyrä nousemaan maksimaalisiin korkeuksiin, kun juoksuja ei kuulunut ja alkoi miettimään kaikenlaisia sairauksia ja suunnitteli eläinlääkärien kiusaamista ja häiriköimistä kaikenmoisilla kysymyksillä ja tutkimuksilla.

Vihdoin viimein juoksut alkoivat yövuoron aikana maanantain (11.5) puolella 2:00 jälkeen (olin käyttänyt tuolloin pissulla ja silloin peti oli puhdas) ja siitäkös emäntä ilostui ja melkein onnenkyyneleitä tirautti! Laitoin kasvattajalle viestiä ilouutisesta, mutta olin jo aikalailla kuopannut koko astutusasian ja pentujen saannin tälle vuodelle kun juoksujen alku meni niin pitkälle. Harmitti ihan suunnattomasti, mutta minkäs sille voi, että suunnitelmat ei menneet niin kuin piti.

Loppujen lopuksi kasvattajan kanssa päädyttiin siihen, että kokeillaan astuttaa ja jos tärppää, niin hyvä, jos ei, niin ei mikään suuri menetys ole, kun alkuun ei ajateltu astuttaa. Normaaliaikataulujen kanssahan me ei menty, sillä jahkailtiin tuota päätöstä aika pitkälle juoksujen alusta.

Vicke lähti kasvattajan matkaan viime lauantaina (23.5) ja kävivät uroksen luona visiitillä, milloin vielä ei ollut hyvät aikataulut asumiselle, mutta maanantaina 25.5. oli parempi aika ja keskiviikkona kasvattaja kävi Vicken kanssa vielä kerran uroksen luona. Nyt vain sormet ristiin, että uusia Onnentonttuja olisi siellä Vicken sisällä sikiämässä!

Vicke ei ole vielä kotiutunut reissultaan minulle, mutta eipäs sillä mikään hätä vieraissa ole. Emännällä vain alkaa olla todella ikävä omaa partanaamaa ja huomaa, että sen paras aktivoija on juuri se partanaama! Eipäs täältä kotoa ole hirveästi muualle liikuttu kuin töihin ja kauppaan (ja sekin työmatkan varrella). Onneksi Vicken on tarkoitus tulla tänä viikonloppuna kotiin. Pojat ovat olleet myös aika ihmeissään, kun kuljen ovesta sisään yksin ja se Vicke ei ole kotona. Tosin, niillä on myös ollut ihan kivaa ilman koiraa, joka saattaa viedä emännän huomion niistä pois

Kolme sukupolvea sulassa sovussa.